Koronaviruksen vaikutukset toimintaamme

17.3.31.5.2020

17.3.2020
päivitetty 31.3.2020
päivitetty 12.5.2020

KORONAVIRUKSEN VAIKUTUKSET TOIMINTAAMME

Hallituksen 16.3.2020 tiedotustilaisuuden mukaisesti Suomessa vallitsevat koronavirustilanteen vuoksi nyt poikkeusolot. Nykyiset linjaukset ovat voimassa toukokuun loppuun saakka.

Maaliskuussa tapahtumatilojemme tapahtumat peruutettiin, harrastetoimijamme ajoivat toimintaansa alas, ja ravintolat ja museot sulkivat ovensa.

Kaikki Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimipisteet - Kaapelitehdas, Suvilahti sekä Nilsiänkatu 10 - ovat pysyneet kuitenkin auki toimisto- ja työhuonetilojen osalta. Kaapelitehtaalla myös Tanssin talon rakennustyömaan työt ovat jatkuneet toistaiseksi normaalisti.

Rajoituksia ja poikkeusjärjestelyjä ryhdytään purkamaan turvallisuusseikat ja ohjeistukset huomioiden kesäkuun alusta lähtien. Tapahtumien osalta noudatamme hallituksen linjausta, joka on voimassa heinäkuun loppuun asti.  

Monien muiden organisaatioiden tavoin myös Kiinteistö Oy Kaapelitalon henkilökunta on siirtynyt pääosin etätöihin. Toimipisteiden toimistoilla pyritään pitämään minimimiehitys lähikontaktien minimoimiseksi, mutta muu henkilökuntamme palvelee asiakkaitamme etänä puhelimitse ja sähköpostitse. Tulemme päivittämään nettisivujemme yhteystietoihin linkin, josta näkee kunkin viikon läsnäolotilanteen. Pyrimme palvelemaan ja auttamaan vuokralaisiamme ja asiakkaitamme parhaamme mukaan.

Seuraamme aktiivisesti viranomaisten tiedotusta, ja viestimme lisää tilanteen kehittyessä www.kaapelitehdas.fi, www.suvilahti.fi sekä nilsiankatu10.fi -sivustoillamme sekä sosiaalisen median kanavissamme:
Facebook: @kaapelitehdas & Suvilahti, @nilsiankatu10
Twitter: @kaapeli
Instagram: @kaapelitehdas, @suvilahtihelsinki

Lisäksi kannattaa seurata Kaapelitehtaalla, Suvilahdessa sekä Nilsiänkatu 10:ssä toimivien vuokralaisten omia verkkosivuja ja sosiaalisen median kanavia.

Pysytään terveinä ja huolehditaan toisistamme! Tästäkin selvitään.