Peloton Cycling Eatery

Kojehuone (rakennus 8)

Haastateltavana Ángel Layos:

"Peloton on virallisesti ravintola, pyöräkauppa ja pyöräpaja. Tarjoamme hyvää kahvia, olutta, viiniä sekä ruoka-annoksia. Kaikki on valmistettu korkealaatuisista raaka-aineista. Mutta Peloton on muutakin – se on sosiaalinen kohtaamispaikka, jossa on hyvä tunnelma ja ainutlaatuinen ilmapiiri.

Peloton yhdistää saman katon alle kaiken sen, mihin suhtaudun intohimoisesti. Olen kotoisin Madridista. Työskentelin aiemmin perheomisteisessa ravintolassa, sommelierina ja hotellin vastaavana johtajana. Vuonna 2013 tulin Helsinkiin töihin ystäväni pieneen viinibaariin. Sen jälkeen työskentelin Askissa, Olossa ja Savoyssa sommelierina. Pyörät ovat harrastukseni, rakastan mekaniikkaa ja tykkään korjata asioita omin käsin.

Ideasta toteutukseen

Paikan idea, nimi ja logo olivat valmiina jo kauan ennen kuin mitään konkreettista tapahtui. Meillä oli ystävieni kanssa tapana pyöräillä Helsingissä, mutta ainoat paikat, joihin pääsimme pyörien kanssa kätevästi, olivat Maunulan maja tai Pitkäkosken maja. Kerran kun joimme kahvia ja söimme munkkia, aloimme puhua, että pitäisi perustaa oma ravintola. Suomessa ei ollut kunnollista pyöräilykahvilaa, sellaista kuin esimerkiksi Madridissa, Gironassa, Lontoossa, Berliinissä ja Sydneyssä.

Vuonna 2020 päätin perustaa Pelottoman. Prosessi kesti hieman odotettua kauemmin, mutta keväällä 2022 Peloton avasi vihdoin ovensa.

Looginen sijainti

Pelottoman piti sijaita erityisessä paikassa. Suvilahden ja Teurastamon lisäksi harkitsimme paikkoja, jotka sijaitsivat hieman kauempana. Ennen päätöstä tarkistimme pyöräliikenteen määrän tällä alueella. Täällä on paljon liikennettä, joten paikka on Pelottoman kaltaiselle paikalle looginen. Jos olisimme keskustassa, meille olisi hankalampi tulla pyörällä.

Tämä tila Suvilahdessa on täydellinen: se on iso, näyttää upealta ja on osa Helsingin historiaa. Mutta ihmisten saaminen tänne on haasteellista, sillä meidän ja Stadin Panimon lisäksi täällä ei ole montaa paikkaa, joissa voisi käydä. Haastavuus lisää myös motivaatiota. Olemme täällä ja valmiita palvelemaan, ei se ole sen ihmeellisempää.

Kausimenu ja kreisi viinilista

Suunnittelemme ruokalistan vuodenaikojen mukaan ja pyrimme olemaan mahdollisimman paikallisia. Haluamme myös vastata asiakkaiden toiveisiin ja siksi ruokalista muuttuu koko ajan. Esimerkiksi nyt halutaan enemmän vaihtoehtoja, joten vastaamme toiveeseen. Emme koskaan halunneet, että Peloton olisi fine dining -paikka. Mutta valtaosa meistä tulee siitä maailmasta, joten on helppo tehdä asioita, jotka osaa jo valmiiksi.

Viinilistamme ei ole massiivisen pitkä, mutta se on sopivan kreisi. Meillä on helppoja viinejä, natuviinejä ja erittäin eksklusiivisia vaihtoehtoja. Moni ei tiedä, että meiltä voi saada käsittämättömän upeita viinejä suorastaan hullun edullisesti.

Tule sellaisena kuin olet

Olipa sinulla 15 000 euron arvoinen maantiepyörä tai vanha Jopo, olet tervetullut meille. Kaikki saavat meiltä saman kohtelun – eli kunnon pyöränkorjauksen. Ja jos meillä ei ole oikeita työkaluja, opastamme sinut oikeaan paikkaan. Erikoispyöräkaupoissa voi asenne olla joskus hiukan ylimielinen, mutta meidän ohjenuoramme on, että jokainen pyörä on yhtä arvokas.

Peloton on paikka, jonne voit tulla hikisenä ja likaisena. Se on ravintola, jonne voit tuoda pyöräsi sisälle. Peloton on paikka, jonne voit tulla sellaisena kuin olet."

Kuva: Laura Räsänen

Takaisin vuokralaishaastatteluihin