Helsingin tapahtumasäätiö

Puhdistamo (rakennus 6)

Haastattelussa Oivi Laine ja Satu Tujunen:

"Muutimme Suvilahteen heinäkuussa 2021. Meillä oli aiemmin Kalevankadulla toimisto, joka oli vanha Juhlaviikkojen toimisto. Se kävi ihan liian pieneksi, kun muutkin tapahtumat tuotiin vuoden 2019 alussa perustettuun Tapahtumasäätiöön ja henkilöstön määrä kasvoi. Kun mittasimme tarkkaan ja piirsimme pohjapiirustukseen pöydät, niin mahduimme, mutta oli siellä ahdasta.

Kävimme katsomassa tiloja eri puolilla kaupunkia, mm. Kaisaniemessä ja Hakaniemessä. Sitten saimme tiedon tilasta Suvilahdessa. Siitä hetkestä kun näimme tilan, oli selvää että haluamme tänne. Muuttamaan pääsimme vasta yli vuoden päästä. Emme päässeet niin nopeasti eroon vanhasta tilasta kuin olisimme halunneet.

Taiteilijoita ja kalastajia

Teemme kaikki Helsingin suurtapahtumat. Yhteensä kymmenen tapahtumaa, joista Musica nova -nykymusiikkifestivaali järjestetään joka toinen vuosi. Se on vuoden alussa, kuten myös Kiinalainen uusivuosi. Veteraanipäivä on huhtikuussa, Helsinki-päivä 12. kesäkuuta, Juhlaviikot elo-syyskuun vaihteessa ja sen jälkeen on vuorossa Silakkamarkkinat. Joulukuussa on Tuomaan markkinat ja Pormestarin itsenäisyysjuhla neljäsluokkalaisille. Ja vuoden vaihteessa Helsingin uusivuosi, sekä tietenkin Lux Helsinki.

Toimistolla työskentelee maksimissaan parikymmentä ihmistä normaalissa lähityötilanteessa, ja lisäksi me ostetaan paljon palveluita. Esimerkiksi markkinoilla ja tuotannolla on omat kumppaninsa. Erilaisten kumppanien määrä on lisääntynyt viime vuosina. Etenkin sen takia, että meillä on enemmän tapahtumia. Aiemmin oli vain Juhlaviikot ja Musica nova. Työllistämme vuosittain satoja ihmisiä välillisesti, nettisivujen tekijöistä taiteilijoihin ja kalastajiin.

Suvilahdessa tuntuu kodilta

Sijainti on meidän henkilöstön mielestä oiva. Kun aloimme suunnitella muuttoa, teimme äänestyksen kiinnostavista alueista, mihin ihmiset haluaisivat mahdollisesti suunnata. Tämä alue pääsi ainakin top kolmoseen. Keskusta oli siinä vaiheessa vielä ykkönen, kun oltiin siellä.

Täällä tuntuu kodilta. Meidän henkilöstöllä on erilaisia, jänniä taustoja, tullaan esimerkiksi keikka- ja teatterimaailmasta. Tämä on säätiölle ympäristönä luonteenomainen. Jokin keskustan kivirakennus tuntuu hieman jähmeältä ympäristöltä.

Suvilahden rikkaus on siinä, että täällä on paljon erilaisia toimijoita, sekä taidetta että yritystoimintaa. Niistä muodostuu yhteisö, jossa voidaan ruokkia toinen toisiamme. Se on erityisesti koronan jälkeen tärkeää. Toimijat näyttävät tekevän hyvin yhteistyötä. Kun muutimme tänne kesällä, pääsimme heti sivusta seuraamaan Suvilahden kesäteatteria. On hienoa, että yhdessä voidaan kokeilla ja tehdä uusia avauksia. Yleisökin näytti löytäneen paikalle.

Ja hyvä kun ollaan rohkeita ja kokeillaan uusia tapoja hyödyntää olemassaolevaa tilaa, esimerkkinä vaikka Kino GAS teräskaasukellossa.

Tämä on ihana pikku kaupunki. Kun täällä kävelee, vaikkapa roskia viedessä, niin huomaa aina uusia katon muotoja ja ovia. Ja illalla rakennusten väliin syttyvät valonauhat säväyttävät.

Yksi juttu mitä toimistolla kaipasimme kesällä, oli jäätelö. Jätskiauto voisi pysähtyä Suvilahdessa, niin ei tarvitsisi kävellä Teurastamolle Jädelinoon."

Haastattelu on tehty syksyllä 2021. Kuva: Anni Sundell

Takaisin vuokralaishaastatteluihin